9.2.2019

Lumisateessa

Moikka! Viime päivät ovat jo olleet melkeinpä poikkeuksellisia. Lunta on satanut (todella) paljon eikä loppua näy. Kuvausintoa kuitenkin oli, joten olihan sinne pakko lähteä. Seurauksena oli lähinnnä lumiukkoa muistuttava hahmo, kun lopulta pääsin sisälle. Nauttikaa te kuvista, niin minä yritän vieläkin sulattaa itseäni!































Siinäpä ne. 
Kommentoikaa onko teidän mielestänne lunta jo riiittävästi vai kaipaatteko vielä lisää?
 Nähdään taas seuraavassa postauksessa!<3

3.2.2019

Aurinkoinen talvipäivä

Moi! Nyt ainakin täällä on saatu nauttia lumesta ihan kunnolla. En muista, milloin olisi viimeksi ollut näin paljon lunta. Siitä siis otetaan kaikki irti ja täällä sitä taas ollaan uusien talvisten kuvien kanssa. Postauksen piti tulla perinteisesti jo lauantaina, mutta unohdin julkaista sen. Mennään kuviin!



































Siinäpä  ne, toivottavasti tykkäsitte! Voitte vaikka kommentoida, miten välttää totaalisen hankeen uppoamisen tuolla kuvatessaan?( Lumikengät saattaisivat olla tarpeelliset) Nähdään taas seuraavassa postauksessa!<3